Osallisuus. Ja tarkemmin nuorten osallisuus. Siinä on aihe joka ainakin meidän alueen nuorisotiloilla tuntuu olevan melko haasteellista. Nuoria vartenhan tätä työtä tehdään ja pyritään siihen että toiminta olisi nuorten tarpeista ja toiveista lähtevää sekä mahdollisimman paljon osallistavaa eli nuorten itsensä toteuttamaa. Mikä ihme siinä on että nuoria on vaikea saada mukaan? Näin aikuisen näkökulmasta se on hyvin yksinkertaista ja me annamme kaikki mahdolliset eväät siihen kykyjemme mukaan. Onko vaan niin että me kuitenkin annetaan kaikki niin valmiina ettei kiinnosta tai ole tarvekaan tehdä mitään itse? Pitäisikö kaikki "tarjonta" lopettaa hetkeksi kunnes alkaa kiinnostaa?
Vai olisiko kyse siitä että me tuputetaan sitä toimintaa ja ohjelmaa niin paljon ettei huomata että noin yleensä ottaen vapaa-ajalla on vaan kiva hengailla ja chillailla? Koulu ja harrastukset vievät kuitenkin oman osansa energiaa ja luovat odotuksia ja paineitakin.
Vai olisiko kyse siitä että me tuputetaan sitä toimintaa ja ohjelmaa niin paljon ettei huomata että noin yleensä ottaen vapaa-ajalla on vaan kiva hengailla ja chillailla? Koulu ja harrastukset vievät kuitenkin oman osansa energiaa ja luovat odotuksia ja paineitakin.
Ensimmäinen Pointin talokokous on nyt kuitenkin pidetty ja siksi aikaa tylysti suljettiin kaikki tietokoneet ja pelilaitteet ja ohjattiin yhteen istumaan kaikki halukkaat (ja vähemmän halukaat =D ). Tuttua touhuahan talokoukset suurimmalle osalle Pointin nuorista on, ainakin niille jotka jollain nuorisotilalla ovat vakituisesti käyneet.
Vanhat tutut kiinnostuksen kohteet nousivat esille eli erilaiset turnaukset, kokki-illat ja tietysti haluttiin parempia palkintoja turnauksiin! Toivottiin myös eri ammattien esittelyiltoja mikä olikin loistava idea, onhan se nyt kiinnostavaa ja motivoivaa kysellä työstä ja sen eri puolista sekä opiskelusta esim. palomieheltä tai lääkäriltä suoraan. Toteutetaan, ehdottomasti.
Jutustelua saatiin kyllä aikaan ja myös siitä mikä talokousten funktio on ja miten usein niitä tulisi järjestää. Lopuksi tietysti mehuteltiin ja keksiteltiin.
Vanhat tutut kiinnostuksen kohteet nousivat esille eli erilaiset turnaukset, kokki-illat ja tietysti haluttiin parempia palkintoja turnauksiin! Toivottiin myös eri ammattien esittelyiltoja mikä olikin loistava idea, onhan se nyt kiinnostavaa ja motivoivaa kysellä työstä ja sen eri puolista sekä opiskelusta esim. palomieheltä tai lääkäriltä suoraan. Toteutetaan, ehdottomasti.
Jutustelua saatiin kyllä aikaan ja myös siitä mikä talokousten funktio on ja miten usein niitä tulisi järjestää. Lopuksi tietysti mehuteltiin ja keksiteltiin.
Toki tämä on vähän erikoista siirtymäaikaa nuorillekin; ollaanko nyt kirjastossa vai nuorisotilalla? Ja meille aikuisille myös. Varmaan tämän syksyn jälkeen ollaan rutkasti viisaampia sen suhteen mitkä käytönnöt otetaan käyttöön nuorisotiloilta ja mitkä eivät tänne istu.
Perjantaina olimme kahden hengen voimin mukana Walkers-bussissa kiertelemässä alueen avoinna olevia nuorisotiloja sekä katsastimme pari paikkaa missä huhu kertoi nuorten iltaa viettävän. Toisesta paikasta toden totta nuoria löytyikin ja siellä menikin pitkälle yöhön.
Perjantaina olimme kahden hengen voimin mukana Walkers-bussissa kiertelemässä alueen avoinna olevia nuorisotiloja sekä katsastimme pari paikkaa missä huhu kertoi nuorten iltaa viettävän. Toisesta paikasta toden totta nuoria löytyikin ja siellä menikin pitkälle yöhön.
Lauantaina 7.9. pelattiin Espoon nuorisotilojen välinen jalkapalloturnaus, jonka Leppävaaran nuoret voittivat. Hiphei! Mahtavaa.
Olin toinen perjantai-illan Pointin partioijista, se kirjastoammattilainen. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun olin mukana alueen nuorisotyöntekijöiden kanssa partioimassa Leppävaaran alueella.
VastaaPoistaKiersimme lähialueen nuorisotilat ja mahdolliset oleskelupaikat ulkona.
Meidän työntekijöiden kesken juttu luisti iloisesti siirtyessämme Walkersbussilla paikasta toiseen.
Pidän erittäin tärkeänä sitä, että muut alueen toimijat tulevat tutuiksi. Kun ihmiset tuntevat toisensa, on helppo toimia yhdessä varsinkin, jos tapahtuu jotakin akuuttia.
Loppuillasta tavoitimme sitten kymmeniä nuoria läheisen urheilukentän liepeillä. Osa nuorista säikähti meidät nähtyään, sillä samanaikaisesti meidän tulomme kanssa paikalle kaarsi poliisipartio. Useat luulivat meidän olevan ratsaamassa heitä. Onneksi jalkautumisemme hälvensi ennakkoluuloja ja lopulta nuoret lähestyivät meitä kiinnostuneina.
Minun suurin oppini illan aikana oli nuorisonohjaajien tapa suhtautua nuoriin. Heidän toimissaan näkyi kokemus ja ammattitaito. He hoisivat tyylillä ongelmatilanteet, kun minä taas meinasin ruveta tunteilemaan.
Aila